Tehokas tiedote on aina ensisijaisesti medialle kohdistettu kokonaisuus. Kun haluat jakaa tiedotteesi somessa siten, että median lisäksi joku muukin innostuu siitä, ota ensin selvää somepalveluiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn – samanlainen tyyli ja saate eivät toimi kaikkialla.

Uusia somepalveluja syntyy jatkuvasti. Vanhat eivät hevillä kuole, mutta hiljaista hiipumista niiden käytössä kyllä tapahtuu. Muistaako joku vielä esimerkiksi MySpacen, Periscopen ja FourSquaren?

Tietosuojaongelmiensa parissa taisteleva Facebook on edelleen selvä somen markkinajohtaja kaikilla mittareilla. Instagram on kasvanut merkittävästi varsinkin ihmisten vapaa-ajan käytössä ja duunimaailmassa vahvoina jatkavat edelleen Twitter ja LinkedIn.

Jokainen näiden somepalvelujen yhteisötileistä kaipaa säännöllisesti julkaistua ja kiinnostavaa sisältöä. Siksi hyvin tehdyn mediatiedotteen jakaminen on myös somessa kannattavaa.

Mutta minkälaisilla saatteilla ja päivityksillä mediatiedotteiden tekstit, kuvat ja videot kannattaisi jakaa?

Tehokas tiedote löytyy aina myös verkosta

Ennen kuin tuuppaat tiedotteesi suinpäin someen, selvitä palvelujen käyttäjien tarpeet sekä palvelujen erilaiset sisällölliset ja tekniset mahdollisuudet.

Päivityksestäsi tai saattestasi on syytä olla suora linkki tiedotteesi verkko-osoitteeseen. Sellainen on siis jokaisella tiedotteellasi vähintään oltava.

Jos verkossa olevaan tiedotteeseesi on jo upotettu kuva tai video, osaavat palvelut hakea sen esikatselukuvaksi somepäivitykseesi. Jos kuva tai video ei ole jo verkkosivulla valmiina, kannattaa se ehdottomasti liittää mukaan päivitykseen. Tutkitusti tämä kasvattaa someseuraajien ja -lukijoiden määrää.

Vain LinkedIn on ollut tästä säännöstä viime aikoina outo poikkeus. LinkedInissä linkki on kannattanut lisätä vasta päivityksen jälkeen ensimmäiseen kommenttikenttään. Kuvan lisääminen postaukseen ei ole LinkedInin päivittäjää juurikaan palkinnut.

Tehokas tiedote somessa ilman rahaa? Valitan, ei onnistu enää

Suomalaiset journalistit ovat kaikkien muiden suomalaisten tapaan enemmän tai vähemmän läsnä kaikissa keskeisissä somepalveluissa. Facebookissa journalisteja on määrällisesti eniten, mutta heidän tavoittamisensa jopa rahan kanssa on hyvin vaikeaa. Twitter on tunnetusti toimittajien kansoittama, mutta sielläkin huomion saaminen vaatii paljon työtä ja tarkkaa ajoittamista.

Oikein mietitty saateteksti on tiedotteen somejakamisessa erityisen tärkeä. Samoin kuvien käyttö, joka on Instagramissa käytännössä pakollistakin.

Älä yritä olla hauska

Ryppyotsainen asialinja ei toimi somessa kovin hyvin, mutta toisaalta myös huumori on tunnetusti vaikea laji.

Yksityishenkilöiden kohdalla huononkin somehuumorin jakaminen on aivan ok ja usein jopa hauskaa. Yllättäen sama tarina, joka toimii somessa aivan loistavasti yksityishenkilön jakamana, saattaakin yrityksen tai yhteisön jakamana herättää someraivon. Säännöt eivät ole kaikille samat.

Jos osaat kertoa tiedotteellasi kiinnostavan ja koskettavan tarinan, niin se toimii oikein toteutetun päivityksen avulla myös somessa hyvin.

Palvelusta riippumatta.