Twitterin hyötykäyttö ja hupikäyttö eroavat toisistaan. Eivät niinkuin yö ja päivä, mutta kuten aamu ja aamupäivä. Mikäli olet aktiivinen Twitterissä omana itsenäsi, tekee se Twitterin hyötykäytön luonnollisemmaksi myös organisaatiollesi. Artikkelin lopusta löydät kaksi esimerkkiä, joissa esitellään minkälaista on monipuolinen Twitterin hyötykäyttö parhaimmillaan.

Kuten kaikkialla somessa, myös Twitterissä voi jokainen yhteisön jäsen tukea organisaation oman Twitter-tilin toimintaa jakamalla twiittejä eteenpäin ja tykkäämällä niistä. Näin tulee myös osoitetuksi, että henkilöstö on yhteisönsä asialla.

– Tähän työntekijälähettiläisyyteen ei pidä kuitenkaan painostaa ketään väkisin. Jos henkilöstö ei jo ole sosiaalisen median kanavissa, ei heitä voida sinne pakottaa. Varsinkaan tämä ei toimi silloin, kun somettaminen ei kuulu tai tue selvästi heidän omia työtehtäviään, sanoo Viestintäpalvelu Taika Oy:n Twitter-asiantuntija Tia Härkönen.

Älä twiittaa väkisin

Twitterin yhteisötilin ylläpitäjän on ymmärrettävä ja tiedostettava yhteisön profiilin luonne. Se lähtee yhteisön strategiasta ja siitä, mitä yhteisö tavoittelee ja keitä heidän kohderyhmänsä ovat.

– Väkisin keksimällä ei tarvitse – eikä kannata – twiitata. Omat verkkosivut ovat hyvä lähde twiittien pohjaksi. Niihin twiittaamalla saadaan myös liikennettä juuri toivotuille www-sivuille, muistuttaa Härkönen.

Seuraa ja retwiittaa

– Kannattaa lähteä seuraamaan omia tärkeitä sidosryhmiä, niin organisaatioita kuin tuttuja ihmisiäkin. Heidän twiittejään voi sitten jakaa mielellään niin, että niihin kirjoittaa jonkin oman huomion mukaan. Se voi olla hyvinkin yksinkertainen lisäys tai lyhyt kommentti.

Härkönen kehottaa myös muistamaan hästägit.

– Omien uusien hästägien lisäksi kannattaa mukana pitää myös niitä samoja hästägejä, joita jo retwiitatussa viestissäkin oli, hän vinkkaa.

Twitterin hyötykäyttö on tärkeä osa kilpailijaseurantaa

Myös kilpailijoita on Härkösen mukaan hyödyllistä seurata Twitterissä. Se on myös melko helppoa, koska kuka tahansa voi Twitterissä seurata lähes ketä tahansa. Poikkeuksen tähän sääntöön tekevät kuitenkin suojatut tilit, joita on yleensä vain yksityishenkilöillä.

– Benchmarkkaaminen kannattaa, mutta kilpailijan twiittejä ei tietenkään voi kopioida omikseen. Mieti, missä ja miten teidän yhteisönne persoona näkyy parhaiten.

Poliisi on pop – Twitterissäkin

Kaikilta yhteisöiltä ei Twitterin käyttö onnistu yhtä hyvin. Härkönen mainitsee kaksi hyvää esimerkkiä organisaatioista, jotka osaavat ottaa Twitteristä hyödyn irti.

– Poliisilla on useita eri tilejä, mutta ainakin @SuomenPoliisi käyttää Twitteriä monella tapaa hienosti. Sitä kautta poliisi valistaa ja vaikuttaa, esittelee poliisin työn ja arjen asioita sekä vahvistaa työnantajaimagoaan. Ja huumoriakin on monesti läsnä todella hienosti, kiittelee Härkönen.

Toinen hyvä esimerkki löytyy Härkösen mielestä aivan toisenlaisesta yhteisöstä.

Ikäteknologiakeskus, eli @IkateknologiaK, käyttää Twitter-tiliään hyvin monipuolisesti asiansa esiintuomisessa. Samalla päivitykset ovat kuitenkin kommunikointia ja keskustelua oman yleisön kanssa.