Facebook-markkinoinnin haastaja on ollut hakusessa jo jonkin aikaa. FB on ehdottomasti suurin somepalvelu niin maailmalla kuin Suomessakin, joten siellä ovat melkein kaikki. Myös markkinoijat. Tämän vuoden aikana työelämän yhteisöpalvelu LinkedIn on alkanut haastaa Facebookia myös markkinoinnissa. FB:ssä ollaan enemmän viihtymässä ja LinkedInissä taas selkeästi työminä edellä. B2B-markkinointiin LinkedIn sopiikin ehdottomasti Facebookia paremmin.

Facebook on tehnyt markkinoinnin mahdollisimman helpoksi. Kaikkia päivityksiään voi periaatteessa muutamalla klikkauksella markkinoida. Muutama euro sinne, muutama tänne. Pienistä puroista syntyy kuitenkin helposti ja huomaamatta suurempikin rahavirta. Ainakin Mark Zuckerbergin taskuun.

MASSIVE Helsinki Oy:n somemarkkinoinnin asiantuntija Anton Vallen mukaan näihin FB:n tarjoamiin helppoihin ratkaisuihin ei kannata rahojaan tuhlata.

– Hyvällä onnella voit saada niilläkin jonkin verran näkyvyyttä. Kunnolla näkyviä tuloksia saat kuitenkin vasta oikeilla työkaluilla ja ammattimaisella asenteella: Mainosten hallinta -työkalulla, markkinointipikselillä ja aidosti strategisella markkinointiajattelulla, listaa Valle.

Facebook-markkinoinnin haastaja ei tykkää kissavideoista

LinkedIn on työelämään keskittyvä somepalvelu. Pitkän hiljaiselon jälkeen LinkedIn on viimeisen vuoden aikana herännyt taas eloon ja uudistunut huomattavasti. Myös markkinoinnin osalta. Enää LinkedIn ei siis ole pelkkä vanhentuneiden ansioluetteloiden hautausmaa.

– LinkedInin mainostyökalu muistuttaa melko paljon Facebookin vastaavaa, joten markkinoinnin aloittaminen on siellä kohtuullisen helppoa, sanoo Valle.

LinkedInissä ihmiset ovat liikkeellä työminä edellä. Sieltä etsitään oman alan kiinnostavia työpaikkoja ja keskusteluja. Ei viihdettä, ystäviä ja kissavideoita, kuten Facebookista.

Jos haluat tavoittaa massat ja myyt kuluttajatuotteita, on Facebook sinulle paras kanava. Jos taas etsit bisnes- ja työorientoituneita ihmisiä, panosta LinkedIn-markkinointiin, kehottaa Valle. Varsinkin B2B-yrityksille LinkedIn on usein paljon Facebookia parempi markkinointipaikka.

LinkedInissä voi markkinoida suomeksi

Ilman ongelmia ei LinkedIn-markkinoijan ura auennut Vallellekaan.

– Pieniä vaikeuksia aiheutti aluksi se, että LinkedIn ei hyväksynyt suomenkielisiä mainoksia. Suomi kun ei ole heidän palvelunsa virallisten kielten joukossa. Muutaman LinkedInin help-deskiin kohdistetun yhteydenoton jälkeen asia kuitenkin selvisi, kertoo Valle.