Digimarkkinointi on selvästi paremmin mitattavaa ja usein myös kustannustehokkaampaa kuin perinteinen markkinointi. Digimarkkinoinnin tekijät ja ostajat tietävät siksi selkeämmin ja nopeammin, mikä markkinoinnissa toimii ja mikä ei. Digimarkkinointia tekevät Suomessa jo kaikki, mutta siihen liittyy myös paljon turhaa hehkutusta.

Sähköpostisuorat, somemainokset, hakukonemarkkkinointi ja markkinoinnin automaatio. Kaikki ovat hyviä esimerkkejä toimivasta digimarkkinoinnista. Kaikkia digimarkkinointityökaluja voi jokainen markkinoinnin ja viestinnän tekijä hyödyntää omin voiminkin, kun opettelee ainakin perusasiat.

– Suomessa on meneillään digihurmio, jossa kaikkea digitaalista pidetään automaattisesti ylivertaisena. Joskus kyllä toivoisi, että suomalaiseen julkiseen keskusteluun mahtuisi useampiakin totuuksia samanaikaisesti. Digitaalisuus on epäilemättä suuri mahdollisuus ja digimarkkinointi on merkittävä muutos. Suurin osa aivan tutuista markkinointiviestinnän vanhoista peruslainalaisuuksista on kuitenkin edelleen voimissaan. Myös digiaikana, toppuuttelee digimarkkinoinnin asiantuntija Sampo Leino MASSIVE Helsinki Oy:stä hätäisimpiä digi-hypettäjiä.

Digimarkkinointi – perinteitä noudattaen vai uusilla keinoilla?

Markkinoinnin peruskaava on seuraava:

  • Suunnittele
  • Aseta tavoitteet
  • Määritä potentiaaliset kohderyhmät
  • Rakenna konsepti, jonka ympärille kampanjasi rakentuu
  • Valitse sopivat kanavat ja työkalut
  • Tee rautainen sisältö
  • Toteuta kampanja
  • Analysoi ja seuraa tuloksia

Lista on aivan sama siitä riippumatta, tehdäänkö markkinointia digitaalisesti vai analogisesti. Kaikkiin listan kohtiin on joka tapauksessa mietittävä toimivat ratkaisut.

– Olennainen ero on siinä, että digitaalisesti kaikki tapahtuu paljon nopeammin. A/B-testauksessa ei esimerkiksi tarvitse odotella painokoneiden tekemiä mainoksia, jakelua asiakkaille ja työlästä tiedonkeruuta sanomalehden lukijoilta. Facebookissa voi parhaassa tapauksessa jo muutamassa minuutissa nähdä, että mikä mainos toimii ja mikä ei, muistuttaa Leino.

Ole nopeampi ja tehokkaampi kuin kilpailijasi

Nopeus on hyvä asia, mutta samalla se on myös haaste. Kaikilla muillakin – myös rakkailla kilpailijoillasi – ovat käytössään samat nopeat työkalut. Siksi myös sinun on osattava reagoida asioihin aikaisempaa nopeammin. Jos et sitä tee, jyräävät kilpailijat armotta ylitsesi ja ohitsesi.

– Tässä ei ole kyse digimarkkinoinnin hypettämisestä vaan tämä on totisinta totta. Jos itse ei osaa tehdä kaikkea – ja harva meistä siihen pystyy – niin yhteistyökumppaneiden kykyihin ja ominaisuuksiin kannattaa kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Osaavatko he hyödyntää digimaailman mahdollisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla? Osaavatko he neuvoa sinua, jos ongelmia syntyy? Leino kysyy.