”Mediasuhteilla ei ole enää mitään merkitystä” on yksi niistä väitteistä, joihin törmää aina silloin tällöin. Toinen vastaava väite on, että ”sosiaalinen media on tappanut perinteisen median”. Kolmas lähes yhtä yleinen kaikkien tietämä aivan satavarma totuus on, että ”media julkaisee vain negatiivisia uutisia”. – Höpö-höpö, toteaa mediakouluttaja Kai Tarkka.

Kun kädessäsi on vasara, alat nähdä kaikkialla ympärilläsi nauloja ja muita sellaisia asioita, joita olisi mukavaa vasaralla napautella. Mediasuhteet ja mediamurros ovat täynnä erilaisia väitteitä, joita ei kannata lähestyä ihan mikä tahansa vasara kädessä.

– Älä usko kaikkea, mitä mediamurroksesta somessa ja kahvipöydissä hoetaan. Kyseenalaista ja ota itse asioista selvää, kehottaa mediakouluttaja Kai Tarkka True koulutuksesta.

Väite 1: ”Mediasuhteilla ei ole enää mitään merkitystä”

Väitteen takana on yleensä näkemys, jonka mukaan omien sisältöjen tuottaminen on muuttunut organisaatioille niin vaivattomaksi ja sisältöjen jakelu niin edulliseksi, ettei mediajulkisuutta enää tarvita eikä siitä saatavalla hyödyllä ole enää merkitystä. Totta vai tarua? Ylen Antti Hirvosen mukaan tässä on selvä itsetutkiskelun paikka sekä medioille että organisaatioiden markkinointiviestijöille.

– On väitteessä jonkin verran perää ja mediatodellisuus on muuttunut, mutta laittakaapa käsi sydämelle: kumpi teitä vakuuttaa enemmän, organisaation oma uutinen sen itse omistamassa mediassa vai esimerkiksi Hesarin tai Ylen juttu, jossa kerrotaan tämän saman organisaation asioista?, kysyy Tarkka.

– Medianäkyvyyden perushyötynä on aina pidetty sitä, että kun toimituksellinen media kertoo meidän organisaatiostamme, palveluistamme tai tuotteistamme, se tekee meistä välitetystä tiedosta uskottavampaa ja luotettavampaa. Tämä mediasuhteiden logiikka ei ole muuttunut yhtään miksikään. Näkyvyys laatumediassa on nykyään entistä tärkeämpää, kun netti on täynnä kaikenlaisia huu-haa-medioita, jotka voivat kertoa aivan mitä tahansa asioita ”uutisina”.

Väite 2: ”Sosiaalinen media on tappanut perinteisen median”

Media voidaan jakaa moneen erilaiseen lokeroon näkökulmasta riippuen: toimituksellinen media / ansaittu media vrt. omistettu tai ostettu media. Tai perinteinen media vrt. digitaalinen media. Sekä sosiaalinen media vrt. journalistinen media. Näkökulmasta riippumatta yksi asia on kuitenkin selvä: perinteisen ja toimituksellisen median toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina aivan valtavasti.

– Ihmiset jakavat tietoa, kuvia, videoita, fiiliksiä ja huumoria somessa itse. Samalla he seuraavat myös toimituksellista mediaa sekä somepalveluiden sisällä että medioiden omissa kanavissa. Sosiaalinen media ei siis ole tappanut perinteistä mediaa, mutta se on laittanut perinteisen median kysymään perusasioita itseltään: miksi joku maksaisi uutisista, jos niitä on saatavilla maksuttakin. Viimeistä pointtia pohtii myös Juha Honkonen viime viikkoisessa True-artikkelissaan, muistuttaa Tarkka.

Väite 3: ”Medialle kelpaavat vain negatiiviset uutiset”

Toimituksellinen media ei päätehtävänsä mukaisesti yritä kuorruttaa negatiivisia asioita sokeriin ja pumpuliin vaan kertoo asiat suoraan ja peittelemättä. Ero markkinoinnin ja mainonnan kieleen on siksi suuri. Tästä syystä myös useat markkinointiviestinnän ammattilaiset näkevät toimituksellisen median sisällöt jatkuvana jätesankojen tyhjentelynä sekä onnettomuuksina, sotina ja kavalluksina.

Taloussanomien Heidi Hagelin myöntää True-artikkelissa median uutisten negatiivisuuden. Jos Suomi on täynnä yt-neuvotteluja, niin ei niistä voi vaieta vaan ihmisillä on oikeus kuulla näistä asioita – ja medialla on velvollisuus kertoa niistä. Mikäli laatumedioiden uutisia luokittelee täysin epätieteellisellä musta-tuntuu -tekniikalla negatiivisiin ja positiivisiin, niin suurin osa uutisista on kuitenkin joko positiivisia tai vähintäänkin neutraaleja, pohtii Tarkka.